Grande Reserve Naoussa 1989, Boutari Kreikka 1730 drakhmaa = 34,60 mk Tässä välissä onkin jo taatusti tullut uudestaan nälkä, alkuruokahan nautittiin jo edellisellä viikolla. Pääruokana soitellaan vähärasvaista lampaan viulua. Virittely suoritetaan edellisenä päivänä. Lammasparka saakoon runsaasti syviä viiltoja lihaansa ja niihin valkosipulin kynsiä. Viulu lepytellään sivellemällä seoksella, jossa soijaan ja oliiviöljyyn on sekoitettu valkosipulijauhetta sekä mustapippuria. Viulu saa levätä yön yli viileähkössä huoneenlämmössä.
Kelpokokoinen musiikki-instrumenttimme (taitaa olla altto) joutaa mietoon uuninlämpöön noin 3 tunniksi. Aina välillä kurkistetaan virityksen pitoa ja valellaan mausteliemellä.
Uunista purkautuvia tuoksuja nuuhkaillessa on aikaa valmistella lisukkeeksi pikkusipuleita. Ne kiehautetaan kuorineen, kuoritaan ja paistetaan rasvassa kieritellen kullanruskeiksi. Mukaan sopii pieni loraus siirappia. Kypsennys niin miedolla lämmöllä, että viulun koko folioaika kuluu mukavasti.
Calliga Rubis siirretään sivuun ja pöytään tuodaan hyvin ilmoittunut Grande Reserve Naoussa 1989. Sen xinomavro rypäleet ovat tuttuja Boutarin perheelle jo vuosisadan ajalta. Grande Reserve kypsyy ensin tynnyreissä kaksi vuotta ja vielä saman ajan pulloissa ennen myyntiin tuloa. Kun pieni Metaxa ja kahvi sekä makea mesileivos on nautittu jälkiruoaksi, Grande Reserve voi vielä kiihottaa lämpimästi henkäilevän illan seurustelujuomana. |
Seuraava viikko |
Edellinen viikko |
Kaikki viini- viikot |