Viikko 43, 1996 İHannu Lehmusvuori
Kultaan pukeutunut Riojan viini, joka loistaa punaisena. Korkin avaaminen tulvauttaa sieraimet täyteen tuoksuja. Siemaisut jäävät voimaan ja jatkuvat tummina. Eteen voi tuoda minkä tahansa maailman.
Aineen muuttuminen hengeksi, mielikuvien valloitus, kaiken mahdollisuus, kaiken häviävyys. Viinin totuus on ajallinen, siksi siitä on nautittava nyt.
Rioja, Espanja
61,40 mk
Alkemisti Don Jacobo nojasi kellarinsa paksuun tammioveen. Sydän hakkasi odotuksesta, kun oven takana jyrisi ja räjähteli. Valloilleen päässeet voimat jatkoivat kehitystään syvällä vahvan puuoven takaisissa käytävissä. Kiveen hakattujen käytävien läpi syöksyi seiniin kimmahtavia tulinuolia. Ikivanhan kallion juuretkin vapisivat. Selkää vastaan painuva tammi vavahteli tavalla, jota Don Jacobo oli odottanut koko aikuisikänsä. Odottanut ja pelännyt ajatustensa toteutuvan...
vanha noita lepää puunsa alla,
katsoo ylös:
puun kämmenistä kasvavat keijut
tanssivat
tanssivat raskaasti.
noita irtoaa kaikkiin.
repeää kuin harso
tanssii kuoleman elämälle.
oudoilla silmillään
katsoo kaiken kuolemaksi, hymyilee.
huuliltaan tipahtaa satu,
keijut sieppaavat.
noidan hiuksiin keijut tarttuvat
noita on raskas.
hänen kätensä leijuvat uumille
uupuvat hidastuvat hämärään kehtoon.
ja oksissa:
ilma kantaa valoa äänistä raskaana
maa kierii itseensä
jumalat alkavat hiljaa liikahdella:
syntyy laakso
kasvavat lähteet, liitävät kalat,
nousee kurkottuu kukka verkkaan kulkevaan iltaan
alkaa sykkiä
noita nukkuu hiuksissaan keijut
sadusta keveinä
noidan uni kaartuu, tipahtaa pintaan
kivi vajoaa läpi
osuu pohjaan
lepää noita
hiljaista kaikki,
vaiennut
(© Kiti Malmi-Lehmusvuori)
Don Jacobo irrottautui ovesta vastentahtoisesti, sellaista mielihyvää tuntien, joka syntyy täydellisen saavutuksen mukanaan tuomasta synnintunteesta. Oman itsensä kaikkivaltius jaloissaan Don Jacobo näki oliivipuun, joka ei kysellyt paikkaansa. Se seisoi tummaa taivasta vasten samalla tavalla, jonka Don Jacobo oli oppinut tuntemaan koko elämänsä ajan. Sen juuret olivat niin syvällä Jacobojen asuttamassa maassa, ettei se enää kysellyt keneltäkään, miksi se oli sinne tullut.
