Kuvat ja teksti ©Hannu Lehmusvuori |
Bergendal Bergenrood® 1992 Bergendal Wines Stellenbosch, Etelä-Afrikka 46,20 mk |
"Erinomainen vastapaino kylmille talvipäiville". Voiko viinin tuoteseloste olla houkuttelevampi juuri nyt Suomessa? Etelä-Afrikassa Bergenrood 1992 lieneekin parhaillaan viileässä kellarissa muhimassa. Se otetaan kuitenkin aina säiden salliessa mieluusti esille ja jäljelle jääneet pullot nautitaan viimeistään vuosituhannen vaihteessa. Siis nyt nautittavaa, mutta olisihan mukavaa kokeilla noissa uudenvuoden juomingeissa, miten oikeaan valmistajan kehitysarvio on osunut. Tästä viinistä nenään tunkee melko voimakas, mausteinen tuoksu. Myös alkumaku on runsas, mausteinen ja täyttää suun aikalailla kokonaan. Keskellä on pehmeyttä, notkeutta sekä pieniä tanniinipistoksia. Jälkimaku on varsin kestävä. Se palaa kielen kärjeltä ja huulien sisäpinnoilta kitaa kohti. Makukiertoa ja mielenkiintoa siis löytyy. Tuhdikkuudesta voisi ajatella, etta aika pitkä elinkaari tällä keskitäyteläisellä viinillä tosiaan voisi olla - mutta että vuosituhannen loppuun saakka? Täytynee testata väliaikoinakin. Ja mieluustihan sen tekeekin, kun viini ei ole hinnalla pilattu. P.S. Enpä ole monesti törmännyt ® merkkiin viinin nimessä. Pelätäänköhän Bergendalilla, että norjalaiset alkavat öljyvaroillaan rakentaa jättimäisiä kasvihuoneita Bergeniin ja ryhtyvät jyrkkien rinteiden uusiksi viinimestareiksi? |
Seuraava viikko |
Edellinen viikko |
Kaikki viini- viikot |