Ilmeisesti kaikkein läheisimmistä asioista, hyvästä ystävästään ja useimmin nauttimastaan viinistä, kirjoittaminen tekee vakavaksi. Viinihän on vakava asia.
Tiukkailmeisyys voi tietenkin myös johtua ajankohdan, pääsiäisen, luonteesta. En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut ristiriipunnasta. Pikemminkin sen suosio masentaa, vaikka näenkin, että urheilumuotona se on äärimmäisen, ellei suorastaan lopullisen addiktoiva ja siksi kiihottava - melkein kuin viini.

Kun asiat ovat näin ankaralla tolalla, Dürer tuntuu ainoalta oikealta makumestarilta ja viininnuuhkijalta. Näyttäähän hän ankaruudessaan erehdyttävästi Lutherilta, mutta edustaa samalla samaa renessanssia kuin viinistä iloittelevat, italialaiset hengenheimolaisensa. Onneksi olen vanhoista arkistoista löytänyt Dürerin kauan kadoksissa olleen kirjeen bulgarialaiselle ystävälle ja kolleegalle. Antakaamme siis sana erehtymättömän viivan mestarille, ettei oma subjektiivinen synkkyyteni pääse pilaamaan viinin objektiivista nautintoa:

"Hyvä Stara Zagora,
Vanhasta ja aikansa eläneestä olet jälleen elvyttänyt uuden ajan ja hengen tuulahduksen. Viimeisimmässä työssäsi maalasit taidokkaasti yhteen cabernet sauvignonin vankan selkärangan ja merlot'n joustavan pehmeyden. Väkevän siveltimesi kastoit tummaan punaan ja vetojesi laitaan laitoit orastuksen rusehvaa. Tammenvahvan otteesi annat nytkin valua notkeana tässä ajassa. Synkkyyteni hetkinä katson ihaillen maalauksesi pehmeää ilovoimaa, nuuhkin maan antimien runsaita tuoksuja ja tunnen ankaran, pohjoisen jähmeyteni muuttuvan elävämmäksi.
Veljesi uuden hengen taiteessa,
Albrecht Dürer

P.S. Tiedän, että olet vihainen taidemarkkinoille ja sille, että töitäsi myydään niin alhaisin hinnoin, mutta usko, kun sanon, että nimesi on todellisten ystäviesi huulilla vielä kun jotkut vanhat mestarit on jo unohdettu."