Kiti Malmi-Lehmusvuori
|
Uuden Vuoden iltana hyökyaaltojen jälkeen
Taivaalle tähdittyvät minun mieleni
pirstoutuneet merkit.
On uuden vuoden yö.
Paukkuu.
Hirveiden aaltojen alle
jää tämä kaikki.
Pyyhittynä pois,
ikuisesti
pyyhittynä pois
tästä
maailmasta.
Me kannamme
loputtomiin
nämä tähdet,
nämä merkit.
Eikä siitäkään,
siitäkään ei jää mitään
jäljelle.
Tuskan kanssa,
voiko tuskan kanssa elää loputtomiin?
Epätietoisuus,
loputon epätietoisuus,
miten kauan sitä kestää harteillaan, päässään, sydämessään?
Kukaan, kukaan
ei voi ei kykene ei pysty
poistamaan sykkivää odototusta
kadonneesta,
joka ei löydy.
Se on ikuinen
tuskainen tykytys,
joka ei lakkaa.
On uuden vuoden yö.
Raketteja pitäisi singota maailmalle
enemmän kuin koskaan,
jotta huuto kuuluisi,
kaikkialle.
Jotta käsittämättömyyttä voisi lievittää,
yhdessä,
itkien.
Taivas, maa ja meri
niin pimeiksi värjääntyneinä.
Enää
ei taivasta,
vain kaari silmiemme edessä,
pohjana tähtien kuvioille,
taustana kuulle.
Ei taivasta,
vain sammuvia tähtiä.
© Kiti Malmi-Lehmusvuori
Näiden sivujen tekijänoikeus (c) on kirjoittajalla. Pyydä lupa, jos mielit käyttää näitä tekstejä. Sähköpostilinkki on yllä. Ja palautekin on tervetullutta.
|