Kiti Malmi-Lehmusvuori
|
Vaimo, vuosiaan vähäisiksi vääristelevä vaimo, viettelevästi
villiviinin vanhan vartalonsa vaatteeksi verhosi.
Veikisteli, virnaili, viekoitellen väinämöisensä vierellä
vaappuili.
Vaan vilkuiliko väinö, välittikö vähääkään. Velmuili vain
virttyneissä vaatteissaan, vailla värinän vipaustakaan.
Vimmastui vaativa vaimo, vinhasti vatvoi voimiaan, verevästi
veivasi vartalo. Väinö vapisi.
Vapise, vapise, vanha velho, vielä vaistoat vaimosi, vielä
vihittysi vohkiloit, vikiset varmasti vielä, voimassasi
vonkaloit.
Vaahtosi vaimo, vetosikin, vaan vihdoin vaikeni, voihki
vähäisen viehätyksensä vierellä. Vyörytti vetisen virran,
valutti valtoimenaan, vesi vallan vuolaasti velloi.
Väistikö väinö virran?
Voi veitikkaa, virralle venehen vei, vyötti vetistelevän
vaimonsa välkehtivillä vitjoilla.
Vienosti vapisi venho. Vaimo vallan viehättyi, vaan veikeästi
vielä väisteli.
Varmasti, varmasti väinö villiviinin välistä vaimonsa
valloittavaksi visioi. Villiintyi väinö. Vuosien varrelta
vimmaisat vaistot vyöryttivät väinön ja vaimon vajuntaan.
Vaappui venho, villiviini vetehen vilahti.
© Kiti Malmi-Lehmusvuori
Näiden sivujen tekijänoikeus (c) on kirjoittajalla. Pyydä lupa, jos mielit käyttää näitä tekstejä. Sähköpostilinkki on yllä. Ja palautekin on tervetullutta.
|