Kiti Malmi-Lehmusvuori
|
Se pakeni metsään,
eteni vimmattua vauhtia,
ja naisesta tuntui ihan mahdottomalta tavoittaa sitä.
Eikä hän edes tiennyt, miltä se näytti,
siitä ei ollut aavistustakaan.
Olisiko se pitkä ja rauhallinen,
sellainen ymmärtävän oloinen,
vai tekisikö se kipeää, olisiko sillä piikkejä,
ehkä ihan näkyvissä vaiko jossain piilossa?
Jospa se olikin ihan mitäänsanomaton,
turhanpäiväinen, päältä päin imelä tai makeakin,
ja osoittautuisi vallan mädäksi.
Mitenkähän se kulki? Juoksiko rytmikkäästi vaiko
ihmeellisesti juonitellen. Töksähtelikö sen kulku?
Suoraviivaanko se syöksyi?
Nainen oli ymmällään. Jokin kuitenkin tuoksui.
Siitäkö se tuoksu lähti, siitä epämääräisestä,
tuntemattomasta,
siitä, jonka perässä hän ei pysynyt
ja silti olisi halunnut tavoittaa?
Mies oli sanonut, että kyllä nyt
yhden runon viikossa
saa kiinni, kyllähän nyt siihen täytyy pystyä.
Mutta että näin hiton hankalaako se oli,
siitä mies ei kyllä ollut maininnut.
Ja oliko se sitten runo, vai mikä,
joka tuolla jossain eteni
ja lymyili mennessään?
© Kiti Malmi-Lehmusvuori
Näiden sivujen tekijänoikeus (c) on kirjoittajalla. Pyydä lupa, jos mielit käyttää näitä tekstejä. Sähköpostilinkki on yllä. Ja palautekin on tervetullutta.
|