Helvetti jäätyi parahiksi vilvoittamaan näitä säitä, joten mahdottominkin epätodennäköisyys on totta. Viikon viinin (ent. Viikon punaviinin) ensimmäinen valkkarisivu on historiallinen tosiasia. Ja olisihan se pitänyt jo aikanaan pirun punkkua siemaillessa arvata, että vanhalla Chilen vihtahousulla tulee olemaan siinäkin sorkkansa pelissä. Chilessä kun pinnalla kylmenee, niin meillä pohjalla helvetti jäätyy ja maan päällä on hikistä. Siinä ei auta pienen viinihimoisen muuta kuin ottaa oma historiansa avuksi ja rakennella palapeliä uusiksi. Ihan kuin historia itse, joka toistaa aina itseään, muttei koskaan samanlaisena.
Concha y Toro on onneksi turvallinen palikka löytömatkailussa. On vaikea löytää ketään viinikirjoittajaa, joka ei olisi ylipäätään kiitellyt moista härkää - oli sitten kyseessä valkut tai punkut.
Chardonnay on tietenkin muodikas valtavirta - ja tuo jotenkin puhtaasti rypäleen esille. Olenko oikeassa, kun aavistelen hippuista aprikoosia itse viinirypäleen ympärillä? Ja jopa pikkupippuria tässä hivenen makeudella (4 g / litra) maukkaaksi rakennetussa valkkarissa.
Väri on vaaleaa olkea, häivähdys viher-keltaa kyljessään. Siis tuore viini, jossa on kuitenkin selkeä rakenne. Nautittavan rypäleinen maku ei ole kovasti moksiskaan tammesta, jota on käytetty kypsytyksessä. Se pieni hippunen happoisuutta auttaa paljon.
Mielestäni suositeltava ja hintaansa nähden kovastikin antoisa rypälepakkaus. Noudattakaa toki valkkari-viilennystä, ettei jää sokeri suuhun (siis ajatellen, että viini on nautittavinta, kun pelkkä sipsuttelu ei ole pääsia).
Jos kuumempi pirunviini vielä houkuttaa, niin tästä löytyy.
Ja auktoriteettihakuisille muutama Robert Parkerin sana:
"All the Concha y Toro wines are extraordinary values."